Tampereen kauppakamarin e-jäsentiedote 17.8.2016 l Lakikatsaus
Marjaana Lehtonen: VIIVÄSTYSKORON MAKSUVELVOLLISUUS JA
KORON MÄÄRÄ B2B-VELKASUHTEISSA
     Marjaana Lehtonen
     varatuomari


 
Ylöjärvellä toimiva X Oy valmistaa mm. rullahiihdossa käytettäviä erikoisvalmisteisia hiilikuitusauvoja. X Oy tilasi toukokuussa 2016 uutta hiihtokautta ja myyntisesonkia varten turkulaiselta kumi- ja muoviseoksiin erikoistuneelta yritykseltä Y Oy 1 000 kappaletta hiilikuituvalmisteisia hiihtosauvojen kahvoja. Y Oy toimitti tilatun materiaalin X Oy:n toimitiloihin Ylöjärvelle juhannusviikolla 2016.

Materiaalitoimituksen yhteydessä X Oy:n toimitusjohtaja vastaanotti laskun Y Oy:ltä. Laskun eräpäivä oli ollut jo kaksi päivää aikaisemmin, minkä lisäksi Y Oy oli kirjannut myyntilaskuunsa viivästyskoron määräksi 16 %. Laskuun tutustuttuaan toimitusjohtaja alkoi ihmetellä kohtuuttomalta tuntuvaa maksuaikaa sekä korkeahkoa viivästyskoron määrää. Toimitusjohtaja päätti tarkastaa uudelleen yritys Y Oy:n kanssa toukokuussa tekemänsä tilaussopimuksen sisällön.

Tilausasiakirjoista ei löytynyt lainkaan tarkempaa maksuehtoa tai lauseketta viivästyskoron määrästä. Toimitusjohtaja jäi pohtimaan, onko hänen yrityksensä sidottu myyjän laskuun merkitsemään eräpäivään ja toisaalta viivästyskorkoa koskevaan 16 %:n korkokantaan.
 
Onko X Oy:llä velvollisuus maksaa lasku toimittajan yksipuolisesti ilmoittamien
maksuehtojen mukaisesti?


Tavallisesti yritysten välisessä kaupankäynnissä tavaratoimitukseen liittyvistä maksuehdoista sovitaan tarkemmin tilaussopimuksessa. Esimerkkitapauksessa X Oy ja Y Oy eivät olleet sopineet ennakollisesti tilauksen maksuehdoista mitään. Y Oy on toimittanut valmistamansa tavarakomponentit X Oy:lle ja hoitanut siten oman osansa toimitussopimuksesta. Yhtiöllä on ollut oikeus lähettää tilauksesta lasku X Oy:lle ja vaatia maksua toimittamistaan komponenteista.

Ostaja X Oy on velvollinen täyttämään oman osuutensa sopimuksesta eli maksamaan tilaamansa hiihtosauvojen kahvaosat myyjän niin vaatiessa. Kohtuutonta maksuaikaa ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä eikä viivästyskoron määrääkään, jos tällaisista ei ollut mitään sovittu.

Mikäli X Oy jättäisi reagoimatta saamaansa laskuun millään tavalla, Y Oy voisi saattaa asian velkomuskanteella tuomioistuinkäsittelyyn X Oy:n kotipaikassa eli Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Tuomioistuimen ei tarvitsisi oikeudenkäynnissä huomioida viran puolesta korkolain säännöksiä, sillä ne ovat pakottavia velallisen eduksi ainoastaan kulutus- ja asuntoluottojen osalta. Jos ostaja X Oy pitää viivästyskoron määrää kohtuuttomana, tuomioistuimessa sen tulisi vastaajana vedota nimenomaisesti tähän asiaan omalta puoleltaan. Tämäntyyppisessä asetelmassa näyttö tehdystä reklamaatiosta voi osoittautua lopulta ratkaisevaksi tekijäksi ostajan maksuvelvollisuutta arvioitaessa. 
 
Milloin X Oy:n tulee reklamoida laskusta ja kohtuuttomasta viivästyskorosta?

Elinkeinonharjoittajien välisissä sopimussuhteissa yritykset voivat lähtökohtaisesti sopia viivästyskorkoon liittyvistä kysymyksistä vapaasti keskenään. Kun esimerkin X Oy pitää saamaansa ostolaskua virheellisenä ja maksu olisi joka tapauksessa tapahtumassa laskuun merkityn eräpäivän jälkeen, X Oy:n on syytä reklamoida laskun johdosta myyjälle kohtuullisessa ajassa laskun saatuaan. Muutoin on riskinä, että myöhemmässä tarkastelussa X Oy:n katsotaan passiivisella menettelyllään hiljaisesti hyväksyneen maksuehdon. Juridiikassa puhutaan tällöin ns. ”konkludenttisesta hyväksynnästä”.

Lainsäädännössä ei ole tarkemmin määritelty, mitä kohtuullinen aika tarkoittaa. Oikeuskäytännössä kohtuullisena aikana on pidetty tapauksesta riippuen korkeintaan paria-kolmea kuukautta. Myyntilaskuissa yritykset ilmoittavat usein, että laskua koskevat huomautukset on tehtävä esimerkiksi ”kahdeksan päivän kuluessa”. Mikäli lasku viipyy postissa useamman päivän, kahdeksan päivän aikaikkunan sulkeutuminen ei automaattisesti tarkoita, etteikö huomautusta voisi tehdä myös myyjän ilmoittaman huomautusajan jälkeen. Tarkoituksenmukaista joka tapauksessa on, että X Oy:n toimitusjohtaja ottaa yhteyttä Y Oy:öön välittömästi laskuun perehdyttyään.
 
Pitääkö viivästyskorkoa maksaa myyjän ilmoittamasta eräpäivästä lukien?

X Oy ei ole velvollinen maksamaan viivästyskorkoa takautuvasti Y Oy:lle. Käytännössä ei ole siis mahdollista, että viivästyskorkoa joutuisi suorittamaan ajalta ennen laskun saapumista ostajayritykselle. Mikäli myyjä ja ostaja eivät ole muuta sopineet, korkolain 6 §:n perusteella viivästyskorko alkaa juosta 30 päivän kuluttua eli 31. päivänä laskun lähettämisestä.

Mikäli velan eräpäivästä olisi velallista sitovasti ennalta määrätty, viivästyskorkoa on korkolain mukaan maksettava eräpäivästä lukien. Maksuvelvollisuus alkaa tällöin eräpäivän jälkeisenä päivänä.

Tässä tapauksessa ostaja voisi sähköpostilla ilmoittaa, milloin lasku oli hänelle saapunut ja että ostajan käsityksen mukaan lasku erääntyisi vasta muutaman viikon kuluttua myyjän laskussa ilmoittamasta eräpäivästä poiketen.
 
Onko 16 %:n viivästyskorko ostajan kannalta kohtuuton?

Vaikka osapuolet eivät olisi sopineet maksuehdoista aikanaan mitään, myyjällä on tällöinkin oikeus viivästyskorkoon siitä lukien, kun myyjän saatava ostajalta erääntyy edellä olevien periaatteiden mukaisesti.

Jos viivästyskoron määrä on jätetty myyntisopimuksessa avoimeksi, asia ratkeaa korkolain mukaan. Viivästyskoron korkoprosentti määräytyy kulloinkin voimassa olevien viitekorkojen mukaisesti. Osapuolet voivat sopia viivästyskoron määrästä laista poiketen. Sopimista koskevia rajoituksia on säädetty vain kulutus- ja asuntoluottojen osalta velallisen eduksi, jollaisia ei tunneta elinkeinonharjoittajien välisissä velkasuhteissa.

Y Oy:n ilmoittama viivästyskorko (16 %) ei ole automaattisesti kohtuuton. Mikäli X Oy riitauttaa asian, Y Oy:llä ei ole oikeutta periä asiakkaaltaan lakisääteistä viivästyskorkoa korkeampaa korkoa. Hallinnollisessa mielessä oikea menettelytapa olisi riitauttaa myyjä Y Oy:lle myös viivästyskoron korkoprosentti, koska se ei perustunut osapuolten väliseen sopimukseen ja ilmoittaa samalla, että ostajan velvollisuus viivästyskoron maksamiseen on ”korkolain mukainen”.
 
Lakikatsausyhteistyössä:
Asianajotoimisto Alfa

Almost there..
Account is not activated.
To publish your page and remove this message you must activate your eMarketeer Basic or Pro account.

Log in to your eMarketeer account to upgrade your payplan.